Manroland Sheetfed toiminta vuonna 2013

Kaksi vuotta sitten brittiläinen teollisuusjohtaja Tony Langley pelasti saksalaisen painokonevalmistajan, manroland sheetfedin joka kirjasi jälleen voitollisen tuloksen 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta.

Langley Holdings plc tulee julkaisemaan ensi viikolla, että Manroland Sheetfed GmbH tekee odotuksen mukaisesti pienen voiton € 314 milj. liikevaihdolla.

Ottaen huomioon sisäisten järjestelyjen kuluerät on painokonevalmistuksen osuus silti n.10 miljoona euroa konsernin € 90,4 voitosta ennen veroja.

Yhtiö toimitti vuoden 2013 aikana Offenbachin tehtaalta yli 100 uutta painokonetta eli 528 yksikköä. Myyntijohtaja Peter Conrady sanoo ”Olemme ilahtuneita tästä tuloksesta, joka on hiukan budjetoitua suurempi. Liikevaihtomme ylitti 300 milj. euron tavoitteen positiivisella käyttökatteella. Tämä on erittäin hyvä uutinen.”

Eurooppalaiselle lehdistölle Webex:in kautta antamassaan haastattelussa CEO Rafael Penuela sanoi yrityksen strategian keskittyvän ensisijaisesti olemassa oleviin asiakkaisiin, lähinnä tuottavuuden parantamiseen ja kulujen alentamiseen.

Vuotta 2014 ajateltaessa, Penuela kertoi, että yrityksen fokus auttaa asiakkaita olemaan entistä kilpailukykyisempiä tulee jatkumaan yhtiön keskeisenä strategiana.


Manroland Sheetfedin vuonna 2013  toimittamat 528 painoyksikköä käänsi yrityksen tuloksen voitolliseksi