ROLAND 700 EVOLUTION saavutti valtaisan menestyksen.
Yli 450 asiakasta oli todistamassa paljon odotetun Manroland Sheetfedin uuden painokoneen julkistusta 5. ja 6. marraskuuta.
ROLAND 700 EVOLUTION esiteltiin laajoin suosionosoituksin yhtiön Print Technology Centren tiloissa Offenbachissa, Saksassa.

Tilaisuuteen osallistui yli 450 vierasta ympäri maailmaa
Uuden tyylikkään ja futuristisen ilmeen lisäksi, EVOLUTION sisältää suuren joukon teknologisia innovaatioita. Yhtiöstä sanotaan niiden antavan ennennäkemätöntä tehokkuutta, tuottavuutta ja laatua.
Tyylikäs ja futuristinen ROLAND 700 EVOLUTION
Tilaisuus keräsi vieraita niinkin kaukaa kuin USA, Brasilia, Australia, Etelä-Afrikka ja Kanada yhdessä Iso Britannian ja useimpien muiden Euroopan maiden kanssa.
Kiinnostus kasvoi niin voimakkaaksi että tilaisuus piti laajentaa yhden päivän kestävästä kaksi päivää kestäväksi. Tästä huolimatta, kiinnostuneiden pettymykseksi, rekisteröintiä jouduttiin rajoittamaan. Ensivuoden alkupuolelle yhtiö on suunnitellut järjestävänsä sarjan seminaareja, joissa esitellään uutta painokonetta.

Esittelyssä myös uusi lajinsa huippua edustava kosketusnäytöllinen käyttökonsoli
EVOLUTION koneen ensimmäinen pilottiasiakas, johtavan Itävaltalaisen painotalon, Samson Druck omistaja ja toimitusjohtaja Gerhard Aichhorn, antoi vieraille ensikäden käytännön tietoa uudesta painokoneesta:
“Olen ollut Manroland asiakas vuodesta 1992 ja erittäin hyvistä syistä. Olen oppinut tukeutumaan heidän osaamiseensa ja luotan heidän perinteisiin. Tämä uusi moderni käyttöliittymä oli erittäin helposti opittava painajillemme ja se on antanut meille erinomaisen käytettävyyden ja tuotannon.

Gerhard Aichhorn, toimitusjohtaja Samson Druck GmbH (vasemmalla) ensimmäisen ROLAND 700 EVOLUTION -koneen omistaja yhdessä Rafael Penuela, CEO Manroland Sheetfed GmbH (oikealla).
Manroland Sheetfed ryhmän CEO Rafael Penuela sanoi, että huolimatta vanhan yhtiön ongelmista vuonna 2011, uusi Manroland Sheetfed on ollut voitollinen joka vuosi sen alusta lähtien. Uusi painokone liitetään tukevasti yhteen yhtiön perinteikkään johtavan teknologian kanssa:
“Manroland tunnetaan sen legendaarisesta teknologiakehityksestä, alkaen aivan ensimmäisestä Albatross painokoneesta vuodelta 1875 aina 2007 julkistettuun DirectDrive teknologiaan. Tänään voin ylpeänä esitellä toisen virstanpylvään pitkässä traditionaalisessa teknologiaprosessissamme painoteollisuudessa – ROLAND 700 EVOLUTION.
Jotta saisit selville miten ROLAND 700 EVOLUTION voi muuttaa sinun liiketoimintaasi ota yhteyttä Manroland Nordic Finland Oy:hyn tai lähetä meille s-posti evolution@manrolandsheetfed.com
About Manroland Sheetfed
Manroland Sheetfed GmbH is a leading German producer of sheetfed offset litho printing presses. Founded in 1871, the company is one of the oldest producers of printing presses in the world. Today the company has its own subsidiaries in over 40 countries and is a global watchword for supreme quality and reliability. Manroland Sheetfed GmbH is a wholly owned subsidiary of the privately owned UK engineering group, Langley Holdings plc.